Projekti 52. 8/52.

Written by Mikko on toukokuu 1st, 2012

Ja taas on ollut sen verran sopivasti myllerrystä, sisältäen sairaaloita ja leikkauksia että ei ole ehtinyt kuvaamaan projektia varten. Nyt jos kuitenkin taas!
Valaisutiedot jälleen Flickrissä.

 

Meikkaus & Malli: Sanna-Maria Suutala.

 

Projekti 52. 7/52!

Written by Mikko on maaliskuu 13th, 2012

Ja kyllä minä ne 52 kuvaa vielä toimitan, en ehkä alunperin suunnitellussa aikataulussa mutta kuitenkin!

 

Projekti 52 ja syyt miksi se on ollut jumissa.

Written by Mikko on maaliskuu 4th, 2012

Osviittaa projektin jumiutumisen syihin voi hakea ylläolevasta kuvasta. Viimeiset kolme viikkoa on koetellut koko perheen terveyttä melko rajusti. Koko homma alkoi tyttären flunssan pahentuessa hengenahdistukseksi joka ajoi meidät osastohoitoon muutamaksi päiväksi. Hengenahdistus sitten kun helpotti ja pääsimme osastolta kotiin, iski perään heti norovirus koko perheeseen. Noro kun siinä sitten selätettiin, iski tyttöön uusi flunssa joka meinasi jälleen eskaloitua hengenahdistukseksi. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt, mutta korvatulehdus todettiin kuitenkin!

Nyt alkaisi vaikuttamaan siltä että ollaan koko porukka paranemaan päin, joten yritän taas saada projektin käyntiin! 52 kuvaa kyllä projektiin tulen toimittamaan, mutta hieman viikkojako tulee jäljessä.

 

Projekti 52. 6/52.

Written by Mikko on helmikuu 13th, 2012

 

Projekti 52. 5/52

Written by Mikko on helmikuu 1st, 2012

 

Projekti 52. 4/52

Written by Mikko on tammikuu 29th, 2012

 

Projekti 52. 3/52

Written by Mikko on tammikuu 18th, 2012

Tämänkertainen kuva edustaakin sitten Meikkaaja-Maskeeraajan villimpää puolta! No, ei nyt ehkä ihan häntä itseään, mutta villi tämä tyyli ainakin on!

Koko kuvanottotilanne lähti liikkeelle tänään kysymyksestä “Mitähän sitä tekisi?”. Lopputulos oli sitten tällainen ultrakawaii-tyyli. Vaikka lähtökohta oli tehdä täysin vitsillä jonkinlainen “erilainen” meikkaus, tuntuu että mitä enemmän näitä kuvia katsoo, sitä paremmin se alkaa näissä kuvissa nimenomaan toimimaan!

 

Alla vielä muita kuvasarjan kuvia.

 

Projekti 52. 2/52

Written by Mikko on tammikuu 15th, 2012

Tytär

 

Projekti 52. 1/52

Written by Mikko on tammikuu 6th, 2012

Lyönpä tulille henkilökohtaisen projekti viiskakkosen, eli yksi julkaistu kuva viikkoa kohden. Ihan vain yrittääkseni aktivoida itseäni kuvaamaan enemmän ja laajemmin.

Ensimmäinen kuva tuli toteutettua ihan puhtaasti muun tekemisen puutteessa. Vaimon hajustepullo oli ensimmäinen asia joka käteen sattui, ja sen ympärille lähdin jonkin sortin kuvaa rakentamaan. Pullo roikkui katosta siiman varassa noin puolentoista metrin korkeudessa, ja taustalla on musta kangas, jonka valaisin SB-24 salamalla punaisen geelin kera.

Toivottavasti ensi viikolle keksisin jotain mielenkiintoisempaa!

Kritiikkiä ja villikortteja (esim. tulevien viikkojen teemoja) saa vapaasti kommenteissa heitellä!

 

Satunnainen kuva-artikkeli.

Written by Mikko on joulukuu 15th, 2011

Tehdäänpäs taas pitkästä aikaa pieni viimeaikaisten kuvien julkaisu odotellessa mallisopimusten saapumista. Tein sen klassisen virheen kaksi viikkoa sitten erästä tapahtumaa kuvatessani, että en pyytänyt malleja allekirjoittamaan sopimuksia heti kuvausten jälkeen tai ennen sitä, joten nyt metsästetään heitä sitten jälkikäteen. Mutta ei se mitään, ensi kerralla taas muistaa ottaa läjän soppareita mukaan!

 

Minua pyydettiin ottamaan jouluinen kuva paikallisen urheiluseuran lehteen, ja tällaiseen päädyin! Kuva sitten saikin takakansipaikan! Valotukseltaan kuva on yksinkertainen, kameran oikealla puolella jysähti SB-28 kera kokoontaitetun hopeisen sateenvarjon, vasemmalla puolella SB-24 ilman mitään valomuokkaimia. Taustalla citymarketista juuri tätä kuvaa varten hankitut jouluvalot jotka roikkuivat kahden salamajalustan välissä.

 

 
Tässäpä sitten puolisoni, meikkaaja-maskeeraaja Sanna-Maria Suutalan teos 50-lukuhenkisestä pin-up meikistä, harjoituksena lopputöitään varten!

Toinen meikkaaja-maskeeraajan harjoitus, vahva business-lookki kuvaa varten.